Hurlumhei

Syksy on jo pitkällä. Vuoden harmain päivä taisi olla viikonloppuna. Ensilumi satoi ehkä viime viikolla Jyväskylässä, mutta sitten suli saman tien pois. 

On ollut kiirettä, ja on myös ollut lamaantuneita päiviä. Väitöskirja lähti esitarkastukseen pari kuukautta sitten, minkä jälkeen itse tutkimustyön kannalta on ollut hiljaista. Olen toki viimeistellyt erästä artikkelia kirjaan, jonka toimituskunnassa olen mukana ja yrittänyt kääntää tutkimustekstiäni englanniksi väitöskirjan loppuun tulevan summaryn muotoon. Onkin harvinaisen kinkkistä yrittää kääntää kansainväliselle lukijakunnalle sellaisia seikkoja, jotka ovat varsin ominaisia juuri suomalaiselle kulttuurille ja historialle. Esimerkiksi tutkimukseni yhdelle avainkäsittelle, kansakoululaitokselle, ei tunnu olevan yhtä virallista käännöstä; pitää valita, käyttääkö elementary, primary tai vaikkapa common schoolia. Nämä kuitenkin kääntyvät myös alakouluksi, ala-asteeksi ja peruskouluksi - ja peruskouluaikaan suomalainen musiikin opetus on taas ollut aivan toista kuin kansakoulussa. Suomalainenkaan nuorempi sukupolvi ei ehkä ihan ymmärrä, mitä kansakoululaululla tarkoitetaan. Toinen avainkäsite, jälleenrakennusaika, kääntyy esimerkiksi years of rebuilding, era of reconstruction tai post-war period. Kuinka asian siis tiiviisti selittäisi englanniksi?

Opetustyön puolelta olen toiminut apukätenä monenlaisessa työssä kollegoilleni, joiden kalenterit pursuavat yli äyräiden. Itselläni ei vastuukursseja tälle syksylle ole, ainoastaan ensivuotisten opohommat ja sen lisäksi olen toisena opettajana jollakin kurssilla. Parin viimeisen viikon aikana olen mm. ollut yhteydessä musiikin erityiskasvatuskurssin harjoituskouluihin, sommitellut Exceliin aikatauluja, esitellyt musiikin opiskelua lukiolaisille ja istunut yhden päivän Agoralla hakijan päivässä ständillä pönöttämässä - ja välissä käynyt puhumassa Kulttuurintutkimus -paneelissa. Kevään opetuksia on toki jo tullut vähän suunniteltua, mutta eipä niitäkään kovin paljoa etukäteen viitsi tehdä. 

Musiikin tutkinto-ohjelmien esittelyä lukiolaisvieraille.

Kiireisimmillä viikoilla on myös ollut useampaa tutkimustyöhön liittyvää verkkokonferenssia, esitelmää ja palaveria. Jotenkin ohjelma tuppaa pakkautumaan yhteen könttään niin, että joku viikko on juoksemista, ja sitten taas on useampi viikko hiljaisempaa. Ehkä se on luonnollinen ajan ja tehtävien kiertokulku tässä työssä. Huomenna lähden Tampereelle valtakunnallisille musiikkikasvatuspäiville keskiviikosta lauantaihin. Tätä on odotettu! Paljon iloista ohjelmaa musiikin parissa ja toivottavasti monenlaisia kohtaamisia kollegojen kanssa!

Lamaantuneet päivät ovat olleet niitä, jolloin ei oikein saa mistään kiinni ja päivä hurahtaa ohi ruutua tuijotellessa. Ilmeisesti nekin kuuluvat tutkijan työhön; joskus on flow ja oikein tehokkaita ajanjaksoja. Toisinaan aivot menevät lepotilaan - mikä esimerkiksi väitöskirjan kasaan rutistuksen jälkeen on ihan normaalia - ja ei kerta kaikkiaan synny tekstiä tai oivalluksia. Silloin pitää muistaa antaa itselleen lupa lepoon. Se on välillä vaikeaa. Tykkään työssä siitä, että on sopivasti deadlineja ja jotain pieniä tehtäviä, jotka pitävät liikkeessä. Esitarkastuksen aikana on ollut myös jännitystä ja pelkoa siitä, että mitä väitöstyöstäni ollaan mieltä. Onko työ huono? Entä jos en saa väittelylupaa? Pitääkö tehdä valtavasti muutoksia? 

Onnekseni ensimmäinen esitarkastuslausunto, joka saapui eilen, oli positiivinen ja siinä korjaus- ja hiontaehdotukset olivat varsin maltillisia. Tuli tosi helpottunut olo. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt pitää vain jännittää toista lausuntoa, mikä jostain syystä ei kyllä jännitä yhtään niin paljon kuin ensimmäinen. On ilmeisesti melko harvinaista, että esitarkastuslausunto olisi siinä mielessä kielteinen, että tarkastaja ei puoltaisi väittelylupaa. Silloinkin jos näin onnettomasti kävisi, pyydettäisiin korjausten jälkeen uusi lausunto tai sitten otettaisiin kolmas tarkastaja kyytiin ja toivottaisiin, että tämä antaa puoltavan lausunnon.

Levon hetki.

En varsinaisesti odota joulua - siis sillä tavalla, kun joulua nyt ehkä yleensä odotetaan. Odotukseni on ennemminkin väitöksessä ja väitöspäivässä. Joulu on tänä vuonna sellainen mukava hengähdyshetki opetus- ja tutkimustyöstä, ja sitten loppiaisen jälkeen pitää taas paahtaa menemään. Väitöspäivä asettunee tammi-helmikuulle, toivottavasti. Tarkkaa tietoa tästä ei vielä ole. 

Olemme joskus aiemminkin käyneet jouluna ulkomailla, ja nyt on jouluksi taas suunnitelmissa yhteinen reissu, mikäli rajoitukset sallivat ja tähdet ovat kohdillaan. 

Tenori- ja sopraanoukulele vieri vieressä eteisen seinällä.

Tilasin pari viikkoa sitten tenoriukulelen. Soittimia on kertynyt niin paljon, että pitää varmaan hankkia senkin takia isompi asunto; minusta soittimia ei voi koskaan olla liikaa.

Annika

Kohti väitöstä

Niin se väitöskirjaprojekti on loppusuoralla. En tiedä, onko pandemian aiheuttaman etätyön ja kaikkien kissanristiäisten peruuntumisen syytä vai ansiota se, että kirjoittamisprosessi eteni hurjaa vauhtia niin, että tekstin viimeistely on käsillä. Kaikki oleellinen on paperilla, täytyy vain muotoilla, poistaa, muokata, hioa ja ottaa etäisyyttä tekstiin ennen kuin se lähtee esitarkastukseen.

Humanistisilla aloilla alle kolmeen vuoteen rykäisty väitöskirja ei liene kovin tavallinen tapaus, mutta monografiamuotoinen teos auttaa siihen, että ei ole riippuvainen esimerkiksi eri artikkelien ja journalien julkaisuaikatauluista. Nykyisessä akateemisessa maailmassa pääosin väitöskirjat tehdään artikkelimuotoisena. Se tarkoittaa sitä, että tutkija kirjoittaa 3 + akateemista tieteellistä artikkelia omasta tutkimusaiheestaan, tarjoaa niitä alan lehtiin ja julkaisukanaviin ja niiden tulokset ja koko homman pihvi nidotaan väitöskirjan johdannossa ja yhteenvedossa samaan pakettiin. Monografia puolestaan tarkoittaa yhtä kirjaa, siis niin, että kaikki teksti julkaistaan kerralla yhdessä kokonaisuudessa. Koska tieteellisten lehtien julkaisuprosessi siitä, kun artikkelia tarjoaa lehdelle siihen, kun se vihdoin tulee ulos lehdessä, voi olla pitkäkin - vuosi, puolitoista, kaksi vuottakin - voi väikkärin valmistuminen ja eteneminen venyä ihan siitäkin syystä. Monografia on siis valtava paketti samasta näkökulmasta ja samoista tutkimuskysymyksistä, mutta itselleni se oli se ensisijainen vaihtoehto väitöskirjaa suunniteltaessa. 

Pandemiavuoden vuoksi monella haastattelu- ja havainnointiaineistoa ihmisiltä keräävällä tutkijalla aineistonkeruu jäänyt uinumaan. Itselläni oli hyvä tilanne siinä, että aineisto oli kerätty ja pääosin analysoitu etäilyn ja rajoitusten alkaessa. Vanhusten laulattamiset jäivät lähes kokonaan väliin lukuun ottamatta muutamaa palvelutalovierailua, jossa laulettiin ulkona kesäisessä säässä. Sisätilaisuudet ja laulu, tuo suureksi taudinlevittäjäksi epäilty kauheus, piti jättää väliin esimerkiksi eräässä palvelukodissa, jossa kävin jouluna soittamassa pianolla ja viululla joululauluja.

Kevätlaulajaiset Jyväskylän NNKY:llä 2021.

Väikkärinteon aikana olen oppinut, että tutkimuksen teko on aikataulullisesti todella epäsäännöllistä ja vaihtelevaa. On kausia, jolloin tekstiä tulee helposti ja toisina hetkinä kirjoittaminen on yhtä pakkopullaa. Sitten on hetkiä, kun teksti on arvioitavana tai ohjaajien kommentoitavana, eikä sillä hetkellä sitä pätkää tekstistä kannata edistää. On keksittävä muuta puuhaa. Sitten on niitä päiviä, jotka menevät sähköpostien lähettelyyn, säätöön, it-ongelmien hoitamiseen, eikä varsinaiselle tutkimukselle juuri jää aikaa. Epäsäännöllisyys on kuitenkin sopinut minulle hyvin. Pitää olla oma-aloitteinen ja erittäin itseohjautuva, luova ja kekseliäs, joustava ja mukautuva. Joskus tulee tehtyä 12-tuntisia työpäiviä ja toisinaan työpäivän aikana ehtii tehdä vain 3 tuntia töitä. 

Huonoja puolia tutkimuksen teossa on jatkuva stressi tulonlähteestä. Omalla alallani käytännössä suurin osa tutkimuksesta tapahtuu apurahoilla ja vain harvalle riittää työsuhteisia tutkimuspaikkoja yliopistolla. Apurahan saaminen on pitkälti kiinni tuurista ja siitä, miten hyvin osaa kirjallisesti oman tutkimusaiheensa rahoittajalle myydä. Itselläni on käynyt hyvä tuuri: kolme vuotta putkeen rahoitettuna ulkoisella apurahalla on oikea lottovoitto. Yleensä väitöskirjan loppusuoralla aletaan pohtia post doc -tutkimushanketta (siis väitöksen jälkeinen tutkimus) ja suunnitellaan siihen liittyviä rahoitushakuja. Itselläni kävi tässä myös erikoinen flaksi, sillä siirryn vuodenvaihteessa täysiaikaiseksi yliopistonopettajaksi omaan oppiaineeseeni, musiikkikasvatuksen ja musiikkitieteen pariin. Syksyllä opetyö pyörii osa-aikaisena pienellä prosentilla apurahakauden loppuun ja syksyn työpanos meneekin väitöskirjan valmiiksi saamiseen. Keväällä sitten toivottavasti alkuvuodesta on tarkoitus väitellä ja suunnata työresurssit opetukseen ja ohjaukseen. Käytännön työkuviot ovat vielä osin auki, mutta pääpaino työssäni on perustutkinto-opiskelijoiden opinto-ohjauksessa ja opinnäytetöiden tarkastuksessa ja ohjaamisessa. Joskus ajattelin, että olisi kivaa olla opo. Nyt sekin työtehtävä tulee ikään kuin kaupan päälle. 

Väitöskirjan lopulliseen valmistumiseen kuuluu seuraavia vaiheita: kun teksti on omasta mielestä osapuilleen valmis ja ohjaajat ovat myös samaa mieltä, se lähetetään yleensä vähintään kahdelle esitarkastajalle, jotka ovat alalla meritoituneita henkilöitä ja tuntevat aihetta. Esitarkastus on sinänsä hassu sana, sillä käytännössä se on työn tarkastusta, lukemista, arviointia ja hyväksymistä väiteltäväksi. Esitarkastukseen menee tavallisesti vajaa pari kuukautta, minkä jälkeen väikkärintekijä reagoi kommentteihin ja tekee mahdolliset korjaukset. Esitarkastajat myöntävät tiedekuntaneuvostolle kirjallisen lausunnon, jossa joko puolletaan tai evätään väitöskirjan julkinen tarkastus eli väitöstilaisuus. Puoltolausunnon jälkeen ja ennen väitöstilaisuutta väitöskirja julkaistaan luettavaksi julkisesti. Itse väitöstilaisuuteen tavallisesti tulee yksi vastaväittäjä, joka yleensä on toinen esitarkastajista. Väitöstilaisuus riippuen vastaväittäjän, kustoksen ja väittelijän menoista ja aikatauluista osuu jollekin sopivalle viikonlopulle, yleensä perjantaille tai lauantaille. Käytännössä väitöstilaisuus toteutuu useampi kuukausi esitarkastuslausunnon toimittamisesta. Jossakin välissä kaikki luvat ja ehdotukset pyörähtävät tiedekuntaneuvoston kokouksen hyväksyttävänä, joten siihenkin uppoaa aikaa. Näin ollen, vaikka väitöskirja lähtisikin nyt alkusyksystä esitarkastukseen, on todennäköistä, että itse väitös on vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Väitöstilaisuuden jälkeen järjestettävä karonkka, iltajuhla, on vastaväittäjän kunniaksi järjestettävä akateeminen pöytäjuhla. Väittelijä kutsuu karonkkaan tavallisesti vähintään vastaväittäjän, kustoksen (eli ikään kuin väitöstilaisuuden puheenjohtajan) ja ohjaajansa. Väitöskaronkka on samalla hieno tilaisuus kiittää työkavereita, läheisiä ja ystäviä siitä tuesta ja avusta, jota on saanut väitöskirjaprosessin aikana. Itse aion pitää karonkan melko pienimuotoisena - ihan rajoitustenkin vuoksi - ja juhlistaa saavutusta niiden kanssa, jotka merkittävästi ovat kannustaneet, auttaneet ja edistäneet väikkärini valmistumista. Sitä ennen pitää kuitenkin vielä ehtiä tehdä monta juttua.

Adios,

Annika

Hiljaiseloa

Hei vaan.

Näin se vaan toukokuu pyörähti käyntiin, vaikka justiinsa mun mielestä oli maaliskuu. Viime postauksen jälkeen on tapahtunut kaikkien huulilla oleva ja korvista jo tursuava virusepidempia, tai siis pandemia, anteeksi, ja tässäpä sitä ollaan tuhisteltu etätyöpisteellä aineiston analyysin kanssa jo monta viikkoa.

Viimeisin lähikontakti yliopistolla oli HYTTI-verkoston keväinen seminaari maaliskuun puolivälissä, jolloin esittelin omaa tutkimustani ja laulaa lurautin pari aiheeseen liittyvää laulua. Sitten haettiin koneet ja vehkeet työpisteeltä ja pesiydyttiin kotiin. Lenkkitreffeillä on käyty ja muutamia videopuheluja pölisty, mutta muuten meidän taloudessa ollaan oltu aika lailla omissa oloissamme. Unirytmi on kääntynyt aivan päälaelleen ja jo valmiiksi iltapäiväpainotteisesta työrytmistä on tullut iltatyötä. Pikku hiljaa yritän itse ainakin kääntää rytmiä takaisin vähän normaalimmaksi ja yrittää nauttia ulkona olevista ihanista säistä ja aurinkoisista aamupäivistä. Milloin viimeksi olen ollut hereillä ennen aamuyhdeksää, paitsi tänään, kun heräsin vahingossa ennen kuutta ja sitten vaan totesin, että no jospa tästä nousisin?

Etätyöpisteen viritelmät...

Vappupäivän vaelluksella Haukkavuorella, Korpilahdella

Tutkijana olen ollut ylen onnellinen siitä, että aineistoni on kerätty jo ennen tätä lockdownia. Miten surullista onkaan, että tutkimukseni ihmiset, siis ikäihmiset, ovat lähes tavoittamattomissa. Juuri, kun olin saanut sovittua erilaisia mukavia laulatushetkiä paikkoihin, niin nyt vaan miettii, milloinkohan seuraavan kerran edes pääsee palvelutaloon? Mitä käy yhteisömuusikoille ja muulle kulttuuritoiminnalle? Aloin jo miettiä, mitä hyötyä edes on koko väitöskirjastani, jos sen tuloksia ei pääse soveltamaan kentälle?

Tuskinpa tämä tilanne ikuisuuksia jatkuu, mutta voi mennä pitkään, ennen kuin vastaavanlaista face-to-face-laulatusta pääsee järjestämään. Etäyhteydet ovat vallan mahtavia ja hienoja, mutta yksi järkyttävän suuri ongelma niissä on: äänen ja kuvan välinen viive. On aivan eri asia vetää konserttia etänä, kuin vetää yhteislaulutuokiota. Voin vakuuttaa: se ei toimi, sillä se, mitä laulan tässä päässä tulee kuulijoille pienellä viiveellä, ja kun taas he laulavat oman videonsa päässä kuulemansa säestyksen mukaan, se tulee palautteena taas lisää viiveellä minulle. On toki vaihtoehtona laittaa heidän laulunsa mutelle ja antaa heidän kuunnella säestystä ja laulaa viiveen kanssa niin, etten itse siitä häiriinny, mutta sepäs vasta olisikin kamalaa! Parasta on kuulla, kun ihmiset osaavat, muistavat ja laulavat. Miten ihana on kuulla, kun ihminen, joka ei muuten juuri laula, alkaa yhtäkkiä innokkaasti laulaa jotakin vanhaa paimenlaulua ja sen jälkeen kertoa tarinaa siitä, kun hän oli lapsena paimenessa.... Videon välillä jää siis erittäin olennainen muisteluryhmätilanteen vuorovaikutus hieman etäiseksi ja hankalaksi.

Toinen vaihtoehto olisi myös etukäteen videoida biisejä ja laittaa niitä sitten palvelutalojen saataville, mutta minä olen tässä kyllä vähän itsekäs ja haluan olla laulatustilanteessa mukana, sillä juuri siitä myös minä saan eniten. Toivon sydämestäni, että "pihalaulatukset" ja muut vastaavat onnistuvat, kun ilmat lämpenevät ja tilanne hellittää.

Itse väitöskirja on oudosta etätilanteesta huolimatta edennyt lähes aikataulussa, ja joitakin tuloksia on jo. Analyysi on edelleen vaiheessa, mutta valoa kohti mennään! Pikku hiljaa alkaa hahmottaa asiayhteyksiä ja omat tutkijan aivot hyrräävät monesti vapaallakin tutkimuksen parissa. Useimmiten, kun minulta kysyy mitä kuuluu, vastaan että väitöskirjahommia, ja se kyllä pitää paikkansa. Pahoittelen, ettei minusta irtoa sen ihmeellisempiä kuulumisia, mutta mitäpä muutakaan tässä olisi tehnyt kuin töitä. 

No okei, olen sentään vähän sisustellut ja tuusaillut. Jotta tämä väikkärikuulumisblogi ei olisi pelkkää tutkimuksen arkea, tässäpä pari tuusauskuvaa matkan varrelta:

Verhot ja sisustustyynyt itse ompelemalla.

Parvekkeesta tuli ihana kesäkeidas.

Minusta on ollut toisaalta ihanaa, kun on saanut päästää oman introvertin puolensa valloilleen, vetäytyä kammioonsa ja olla näkemättä hirveästi ketään. En tietenkään pidemmän päälle jatkuvaa "eristystä" jaksaisi, ja toki parisuhteessa olevana ihmisenä ei ole arjessa koskaan täysin eristyksissä. Mutta minusta on ollut ihan jees, ettei tarvitsekaan joka toinen viikonloppu reissata, juhlia ja varsinkaan olla isoissa ihmisporukoissa. Kiitollinen olen niistä ystävistä, jotka jaksavat ja haluavat nähdä kaksin, köpötellä, viestitellä ja soitella. Ehkä taas kesän tuntumaan alkaa "isompikin" porukka tuntua mukavalta, vaikka lukuun ottamatta muutamaa lapsuuden/nuoruuden ystäväporukkaa, en juuri viihdy sellaisissa isomman porukan jengihengailuissa. 

Jotain uutta ja ihmeellistä myös on nämä etäilyt tuoneet mukanaan, sillä perustimme kahden ystäväni kanssa ukuleletrion HAA, jonka ensiesiintyminen oli oman seurakunnan varhaisnuorten Instalivessä, luonnollisesti turvavälejä noudattaen.

HAA (Hanna, Anna, Annika)

Rakkaat ihmiset. Laitelkaapa siis edelleen viestiä, ääniviestiäkin ja sovitaan puhelu/videopuheluaikoja (harvemmin vastaan puhelimeen / videopuheluun yllättäen)... Kyllä minä aina joskus tykkään ihan jutellakin, enkä tyydy tapani mukaan vastaamaan ääniviestehin kirjoittamalla...

Hiukset ne vaan kasvaa, vaikka ei edes kasvata.

Vielä jaksaa!

- Annika

P.S. kannatti ähertää apurahahakemusten kanssa, yksi lisävuosi tärppäsi!

Kevätpöhinää ja kissanristiäisiä

Kuluva kevät on tuonut kaikenmoisia tieteellisiä ja epätieteellisiä kissanristiäisiä, jotka kuuluvat akateemisen uran luomiseen olennaisesti. Tutkimukseni on nyt siinä vaiheessa, että käyn läpi ja analysoin aineistoani, yritän löytää sieltä yhteneväisiä teemoja ja luokitella sitä hallittavampaan muotoon. Minusta Excelin pyörittely on kivaa, ja tämä vaihe on aika mukavaa puuhastelua. Saatan uppoutua aineiston pyörittelyyn useammaksi tunniksi ja unohdan syödä. Sanotaanko, että siinä tapahtuu jonkinlainen flow-elämys.

Niinä päivinä, kun taulukointi alkaa pyöriä silmissä (ei sitäkään joka päivä jaksa), käyn läpi taustateoriaan sopivia artikkeleita, kirjoja ja muita teoksia ja poimin lähdematskua. Siinä mielessä en ole ihan perinteisin humanistitutkija, sillä minusta kirjojen kahlaaminen ei ole aina niin kivaa. Toki kun löydän jonkun tutkimukseeni sopivan ajatuksen, se ilahduttaa. Mutta satojen teosten, tutkimusten, artikkelien ym. kahlaaminen ei ole minulle niin mieluisaa. Ehkä siihenkin oppii ja siitä oppii myös pitämään, kun aikaa kuluu.

Mutta takaisin niihin kissanristiäisiin. Kevään aikana olen menossa ainakin maaliskuun lopulla Suomen suurimpaan kansalliseen gerontologian alan kongressiin, Gerontologia 2020. Tuonne sain "vain" posterin näytille, mutta nähtävästi siellä postereitakin on kymmeniä, lähemmäs 80. Eri posterisessioita näyttäisi olevan useita, joten ehkä posteri alan tutkimuskentässä on merkittävämpi kuin mitä omalla alalla tuntuu olevan. Kongressin teema on Minun vanhuuteni ja vanhuutta tarkastellaan yksilöllisenä ilmiönä sekä yhteiskunnallisena saavutuksena fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta. 

"Vanhuspuolella" on hyvää pöhinää; olin jo tammikuussa esittelemässä tutkimustani Gerontolgian tutkimuskeskus Gerecissä, Jyväskylän yliopistolla. Maaliskussa menen kertomaan tutkimuksestani ja laulattamaan muutamia lauluja Jyväskylän eläkeläiset ry:n tiistaikerhoon ja otin myös yhteyttä Keski-Suomen Muistiyhdistykseen, jonka kautta menen laulattamaan ihan laulattamisen ilosta muutamaa muistisairaiden vertaistukiryhmää. Kevään aikana piipahdan myös Helsingissä luomassa verkostoa alan tutkijoiden kanssa ja pidän esitelmän oman yliopiston sisäisen Hyvinvoinnin ja Terveyden Tutkimuksen verkosto HYTTI:n hyvinvointiseminaarissa.

Äärimmäisen hauskaa minusta on, että uusimmassa Kotilieden teemanumerossa "Muisti" on juttu koulussa ulkoa opettelusta ja jutun toisena lähteenä on käytetty mun gradua. Tästä se ura lähteepi. Valitettavasti digi-näköislehti on vain tilaajille, mutta jos satut bongaamaan kyseisen lehden, juttu löytyy sivulta 90. Olihan se lehti pakko sitten käydä itse nappaamassa lähikaupan hyllystä itselle....

Annika

Vuosi purkissa

Noin vain syksy pyörähti. Oli pimeää ja märkää, mutta löytyi syksyn aikana jotain valoakin.

Olen saanut väitöskirjani aineiston nyt purkkiin, mikä tarkoittaa sitä, että olen käynyt laulattamassa kaikki pienryhmäni ja saanut videoitua laulutuokiot. Keväällä mukana oli kolme ryhmää ja nyt syksyn aikana kaksi. Kevään ryhmissä oli aikamoista osallistumis-tunkua naisten osalta, joten syksyllä yritin hankkia useampia miespuolisia osallistujia tutkimukseen. Sain kuin sainkin syksyn ryhmiin vielä neljä miestä, jotka olivat lopulta ihan innokkaita ja antoivat myös hyvää palautetta. Yksikin herrasmies, joka oli hieman vastentahtoisesti tulossa mukaan, totesi useamman laulukerran jälkeen, että "tämä on kyllä niin mukavaa" ja antoi palautelomakkeessa ihanan palautteen: "saisiko lisää virkistävää sielunterapiaa, kiitos". 

"Do more of what makes you happy."

Mitä käytännössä olen tämän vuoden aikana väitöskirjan parissa puuhastellut? Mitä tämä laulatus on pitänyt sisällään? No, alkuvuodesta kävin läpi 1940- ja 1950-lukujen koululaulukirjojen lauluja ja pohdin, että mitkä koululaulut olisi hyvä ottaa mukaan tutkimukseen laulettavaksi. Kaivoin biiseihin nuotteja, tsekkasin sävellajeja ja treenailin itselleni ihan vierasta matskua. Osa lauluista tietenkin oli ennestään tuttuja, osa aivan uppo-outoja (ja jälkeenpäin kävi ilmi, että myöskään kaikkia koululaulukirjojen lauluja ei kouluissa selvästikään laulettu). Aika paljon sain myös uppoamaan tunteja itse laulumonisteiden tekoon... Mikä on sopivan kokoinen kirjasin? Montako laulua on hyvä ottaa kullekin kerralle, että ehditään puhumaan myös? Mitkä laulut pitää ottaa mukaan, mitä ei kannata ottaa... 

Myös sanoitusten tarkastaminen oli aikamoista hommaa. Yritin ottaa parhaani mukaan alkuperäisiä tekstejä, sillä laulujen sanoja on saatettu vuosien saatossa muuttaa. Osallistujilta tulikin aina välillä palautetta, että "tätä ei kyllä laulettu näillä sanoilla" tai "tässä oli kyllä eri sana". Opin siis paljon sekä itse lauluista että niiden sanojen merkityksistä osallistujille. On todennäköistä, että ikäihminen haluaa laulaa niillä vanhoilla sanoilla. Kirjojen toimittajat: älkää siis muutelko jatkuvasti joululaulujen ja yhteislaulujen sekä hengellisten laulujen sanoja!! Vanhukset menevät ihan sekaisin. Ja niin muuten menevät nuoremmatkin...

Kuten aiemmissa blogiteksteissä olen maininnut, olen tutustunut ajan levytettyyn musiikkiin ja etsinyt käsiini 1950-luvun Suomen myydyimmät iskelmät (Rytmi-lehden "Mitä Suomi soittaa" -listan mukaan). Ne löytyvät täältä:

1950-1955 myydyimmät levyt Suomessa (Spotify-lista)

1956-1959 myydyimmät levyt Suomessa (Spotify-lista)

Näitä iskelmiä myös olen valikoinut muisteluryhmien ohjelmistoon ja niitä kuunneltiin ja laulettiin aina kunkin ryhmän viimeisessä tapaamisessa osallistujien toiveiden mukaan. 

Musiikkia, joka määritteli vuosikymmenesi: Olavi Virta. Mitä tähän nyt sitten lisäisi...

Lisäksi tutustuin ajalla ja sitä ennen levytettyyn lastenmusiikkiin, jota löytyi yllättävän paljon. Lastenlaululistat löytyvät YouTubesta soittolistoilta:

Lastenlaulut 1929-1945 (ennen jälleenrakennusaikaa levytetyt)

Lastenlaulut 1945-1959 (jälleenrakennusajalla levytetyt)

Lastenlevyjä kuuntelimme yhdellä kerralla ja muistelimme, mitkä olivatkaan tuttuja. Keskustelimme myös radio-ohjelmasta ja moni muisteli Markus-sedän Lastentuntia. 

Yllätyksekseni kävi ilmi, että juuri kenenkään tutkittavistani (n=20) kotona ei ollut lapsuusaikana vielä levysoitinta, ja radiotakaan ei kaikkien kotona ollut. Näin ollen koulussa, kirkossa, pyhäkoulussa ja kotona laulettu musiikki oli sitä "jokapäiväistä" musiikkia. Radiokuuntelija-lehtien perusteella vielä ennen 1950-lukua radiosta ei Suomessa juuri tullut lapsia koskettavaa musiikkia, joten vielä merkittävämmäksi tällä sukupolvella nousevat koulusta tutuksi tulleet laulut.

Eri teemakertoja, joita kävimme tutkittavieni kanssa oli kahdeksan ja niissä laulettiin ajalle tyypillisiä lauluja. Kukin kerta kesti noin tunnin ja se järjestettiin tutkittavien asumispaikassa - siis palvelutalon tai asumisyksikön tiloissa. Lähes jokaisella kerralla myös kuuntelimme ja / tai lauloimme teemaan sopivan iskelmän. Osallistujilla oli laulujen sanat monisteessa ja itse säestin pianolla, kitaralla tai viisikielisellä kanteleella. 

1. Ensimmäisellä kerralla lauloimme Luontoon ja vuodenaikoihin liittyviä lauluja. Nämä laulut ovat suosituimpia läpi kaikkien koululaulukirjojen.

2. Toisen kerran laulut koostuivat Kodin ja koulun lauluista sekä muutamista koululaulukirjoissa olleista lauluista, jotka kertovat eri töistä ja ammateista.

3. Kolmas kerta oli Hengellisten laulujen teemalla. Lauloimme Pyhäkoulusta ja aamuhartaudesta tuttuja hengellisiä lauluja ja virsiä. Hengelliset laulut olivat lähes poikkeuksetta pidettyjä ja osattuja.

4. Lastenlevyt sekä leikkiin, reippailuun, retkeilyyn ja partioon liittyvät "lapsenmieliset" laulut olivat neljännen teemakerran aiheena. Tällä kerralla noin puolet ajasta kuuntelimme valmiiksi rajaamastani laululistasta osallistujien toiveiden mukaisia lastenlevyjä. 

5.  Isänmaa ja kotimaa on yksi vahvimpia ajan laulujen teemoja. Viides teemakerta koostui koululauluissa suosituista sotamarsseista, kansanlauluista ja kaunis kotimaa -henkisistä lauluista, jotka lähes kaikki tuntuivat olevan erittäin tuttuja. Lopussa oli valikoima muutamista ajan koulukirjoissa yleisimmin esiintyneistä eri maiden kansallislauluista, joista Ruotsin Pohjolanmaa taisi olla tunnetuin.

6. Kuudes muistelukerta oli pyhitetty Äitienpäivän, koulun juhlien ja maakuntalaulujen teemojen ympärille. Koulun eri juhlat ja etenkin äitienpäivä olivat tärkeitä musiikillisia tapahtumia, jotka kokosivat yhteen koko kylän väen juhlimaan. Maakuntalaulut ovat ikäpolvelle tärkeä linkki omaan paikallisidentiteettiin.

7. Viimeinen varsinainen laulukerta sisälsi kansanlauluja, jotka esiintyivät yleisimmin koulujen laulukirjoissa. Näistä osan säestin kanteleella.

8. Viimeiseen muisteluryhmätapaamiseen olin kerännyt listan ajalla suosituista iskelmistä, joista osallistujat olivat saaneet rastittaa itselleen mieluisat ja kuuntelimme tunnin aikana useita toivelauluja. Lopuksi lauloimme vielä yhdessä muutaman laulun säestyksen kera.

Kaiken kaikkiaan muisteluryhmätapaamisia on kertynyt vuoden aikana 8 x 5 ryhmää = 40 kertaa = 40 tuntia, joiden lisäksi olen käynyt viidesti rekrytoimassa väkeä yhteislaulutilaisuuksien muodossa kussakin paikassa. Kunkin tunnin videon puheen litterointiin kuluu aikaa noin +- 6 tuntia ja lisäksi videot pitää katsoa uudelleen ja uudelleen läpi, kun yritän saada selvää, mitä kukin ryhmäläinen sanoi. Tästä siis se tutkimus vasta alkaakin, kun alan luokitella ja analysoida aineistoani...

Pitää siis palata tutkimuskysymysten ääreen ja miettiä, että mitäs minä oikein tutkinkaan...?

***

Syksyn aikana olen ollut mukana tiedeyhteisön eri tilaisuuksissa. Musiikkikasvatuspäivillä Jyväskylässä marraskuussa oli oikein antoisat kolmipäiväiset tutkimus- ja tekemispläjäykset. Olin marraskuussa mukana myös Hyvinvointisymposiumissa, jonka myötä lähdemme määrittelemään suomalaisen hyvinvoinnin käsitettä eri alojen tutkijoiden kanssa ja kirjoittamaan yhteisartikkelia. Itse olen tuomassa kulttuurisen hyvinvoinnin käsitteeseen ymmärrystä ja esittelemässä taiteen hyvinvointivaikutuksia vedoten esimerkiksi WHO:n uunituoreeseen raporttiin.

Mummun & vaarin musiikkituokio, muksut mukaan.

Oma posteri mukana jälleen posterinäyttelyssä.

Olen aktiivisesti verkostoitunut eri toimijoiden kanssa, kuten ollut meidän Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuksen verkoston (HYTTI) toiminnassa mukana; päässyt mukaan osaksi Taikusydän -asiantuntijayhteisöä ja tammikuussa käväisen Gerontologian tutkimuskeskus Gerecissä esittelemässä tutkimustani. Jos abstraktini vain hyväksytään, pääsen mukaan Suomen suurimpaan gerontologian kongressiin maaliskuussa. Ohjelmaa siis riittää keväällekin, ettei tarvitse vain autioitua tutkijankammioonsa Excelin ääreen.

Tänään oli NNKY:llä viimeinen työvuoro, sillä käväisin säestämässä Kauneimmat joululaulut ja NNKY:n joulujuhlan. Nyt siis saa laittaa vaihteen melko lailla vapaalle, ainakin tutkimuksen ja muiden hommien osalta. Ensi viikolla vielä muutama juokseva asia (etänä, verkossa) ja sitten voi näpäyttää koneen kiinni ja välttää sähköpostien lukemista ainakin joulunpyhien yli. 

Kauneimmat joululaulut ja NNKY:n joulujuhla.

Yksi aurinkoinen päivä synkkänä marraskuuna.

Joulukuusi sai vihdoin punaisetkin pallot ja muut koristeet.

Näihin kuviin ja tunnelmiin,

kohti vuosikymmentä 2020 ja levollisin mielin kohti Kenkä-Eemelin apurahakautta.

Annika

Syksyn säveliä

Kesä lomineen hurahti vain ja nyt ollaan jo kohta kuukausi istuttu työpisteellä ihmettelemässä, että mitäs sitä tässä oikeen tehdään.

Kesäkuussa sain kevään muisteluryhmät purkkiin ja aloin purkaa aineistoja. Suurin työ tulee olemaan litteroinnissa, kun viiden hengen "mummoryhmä" keskustelee innokkaasti ja kaikki puhuvat päällekkäin - ja pitäisi saada selvää, että mitä kukin sanoo. No, hyvä se vaan, että on asiaa, kunhan vaan aiheesta.

Juhannukselta jäin lomalle ja se oli hyvä loma. Reissattiin jonkin verran kotipaikkakunnallani Alastarolla (nykyisen Loimaan kaupungin kylä, Varsinais-Suomi) ja appivanhempien mökillä Keski-Suomessa.

Heinäkuussa käväisin töissä, kun vierailin Portossa, Portugalissa, koulutuksen historian konferenssissa. Menin sinne yhdessä kollegani Anskun kanssa ja meillä molemmilla oli omat esitelmät tutkimuksistamme. ISCHE on vuotuinen konferenssi, joka järjestetään eri vuosina eri maissa. Aiemmin konferenssia on järjestetty Kanadassa ja Etelä-Amerikassa, minkä vuoksi konferenssin virallisia kieliä ovat englanti, ranska, portugali ja espanja. Tämän lisäksi konferenssissa oli mahdollisuus esitellä tutkimuksensa myös saksaksi.

Tutkijoita taisi olla paikalla yli 500, ja eri esitelmiä / aiheita yli 700. Oma musiikkikasvatukseen liittyvä tutkimukseni taisi olla marginaalissa; meitä kuulemma oli vain viisi musiikin tutkijaa koko porukassa. Osa tutkimuksista oli mielenkiintoisia, osasta en saanut ollenkaan kiinni, varsinkaan, kun esitelmät olivat itselleni täysin vieraalla kielellä. Yritin mennä kuuntelemaan sellaisia sessioita, joissa kaikki esitykset olisivat englanniksi, mutta silti joku päätti lennossa vaihtaa kielen ranskaksi tai espanjaksi. Näitä kieliä taitamattomana piti istua sitten se vajaa puolituntinen aina muka kiinnostuneena, vaikka aiheesta ei olisikaan saanut kiinni yhtään.

Kaikki abstraktit, mukaan lukien oma paperini (s. 556 lopussa) löytyvät linkin takaa:

https://www.fpce.up.pt/ische2019/pdf/ISCHE41_BookofAbstracts.pdf

Portossa ehdimme hiukan myös kierrellä nähtävyyksiä, mutta parhaat kuvat saa ehkä googlettamalla Porton sen sijaan, että lätkäisen tähän huonon kuvasarjan räpellyksistäni. Rannikolla oli sumuista ja pilvistä, vaikka keskikaupungilla oli aurinkoinen helle.

Porton rannikolla, taustalla Atlantin valtameri.

Maisemaa kaupunkia halkovan joen sillalta.

Konferenssimatkan jälkeen ehdinkin nauttia hetken kotona olemisesta, kun huomasimme, että kas, Jyväskylässä on taas rallien aika. Siispä ex tempore suuntasimme mieheni kanssa päivä Pietarissa-risteilylle ralleja pakoon. Se oli hyvä ratkaisu, tosin ensi kerralla varaisin Pietariin kaksi päivää yhden sijaan, sillä siellä oli niin paljon nähtävää.

Elokuun alussa palasin töihin ja olen nyt aloittanut neljännen muisteluryhmän, jota käyn jälleen laulattamassa viikottain ja kerään heiltä muisteluaineistoa. Vaikka rahoitusta minulla onkin vuoden 2020 loppuun asti, pitää jälleen käydä kierros rahoitushakuja, jotta seuraava, vielä rahoittamaton kausi, käynnistyisi katkotta tuloissa.

Tälle syksylle en ole ottanut soitto-oppilaita, enkä aio tehdä montaakaan keikkaa. Yritän keskittyä väitöskirjan edistämiseen ja kerran kuussa käyn edelleen Jyväskylän NNKY:llä laulattamassa eläkeläisnaisten lauluryhmää, jonka kanssa olen työskennellyt jo viisi vuotta!

Syksyyn mahtuu kuitenkin monenlaista ohjelmaa, ja yksi niistä on marraskuussa järjestettävät MuKa-päivät eli Musiikkikasvatuspäivät Jyväskylässä, 14.-16.11. Sinne kutsunkin jo nyt kaikki musiikkikasvatuksen opiskelijat ja ammattilaiset, opettajat ja tutkijat. Tervetuloa! https://fisme.fi/mukapaivat-2019/ Lisäksi lauantain ohjelma on kaikelle yleisölle avoin päivä - sinun ei siis tarvitse olla musiikin ammattilainen osallistuaksesi. Itse vedän klo 11 alkavan "Mummun ja vaarin musiikkituokio, muksut mukaan" -yhteislaulutuokion, jossa tutustumme eri aikakausien koululauluihin ja siirrämme musiikkiperintöä sukupolvelta toiselle.

Näissä tunnelmissa on hyvä pyöräyttää syksy käyntiin.

- Annika

Muisteluryhmät

Olen nyt huhti- ja toukokuussa laulattanut muisteluryhmiä, joissa on tutkimaani aikaan nähden sopivan ikäistä väkeä, eli jälleenrakennusajalla sotien jälkeen 1945-1959 kansakoulua käyneitä, nyt ikäihmisiä. Tällä hetkellä minulla on kolme ryhmää, joissa on yhteensä 12 henkilöä. Tässä työvaiheessa siis kerään laulumuistoja ja laulatan "mummoja ja vaareja". Käytännössä valmistelen laulumonisteet, joihin valikoin noin 45 minuutin ajaksi yhteislauluja ja hankin niihin säestykset. Laulut ovat ajan kansakoulun laulukirjoissa useimmiten esiintyneitä lauluja, ja lisäksi kuuntelemme tai laulamme ajalta tuttuja lastenlevyjä ja iskelmiä. 

Menen paikan päälle laulattamaan näihin joko palvelutaloihin tai asumisyksiköihin, riippuen mistä olen rekrytoinut väen ja mihin olemme muodostaneet ryhmän. Toiveenani on aina, että paikalla olisi jo valmiiksi piano, mutta kaikissa paikoissa ei pianoa ole. Tällöin säestän laulut kitaralla. 

Laulutuokioiden valmistelua hankaloittaa se, että kaikkiin lauluihin ei valmiita säestyksiä ole, joten minun pitää itse keksiä säestys ja soinnuttaa kappaleet. Lisäksi kaikista ei ole myöskään levytystä tai helposti saatavilla olevaa kuulokuvaa, joten nuottienlukutaito ja arvio kappaleen temposta on erittäin hyödyllistä... Kaikki sävellajit ovat vanhoissa koululauluissa järjestäin liian korkeita, joten transponointi on tullut tutuksi. Ei-musiikki-ihmisille tämä tarkoittaa, että muutan säestystä sellaiseksi, että osallistujien on helppo laulaa mukana. Vanhalla iällä ihmisen ääni madaltuu, joten vaikka olisi nuorena ollut korkea sopraano, voi iän ylittäessä 70 ääni madaltua monta sävelaskelta, eikä enää pysty laulamaan niin heleästi. 

Onneksi yli puolet lauluista on jo ennestään jollakin tavalla tuttuja, joten niitä ei tarvitse "tankata" hirveästi ennen laulattamista. Muuten valmisteluun menee kyllä aika paljon aikaa, sillä en voi mennä ihan takki auki paikalle, vaan sanoihin pitää tutustua ja opetella laulun sävel ja säestys sekä pianolla että kitaralla. Sen lisäksi, että kasaan monisteet ja teen niistä helposti luettavat ja tulostan ne, monistan säestysnuotteja itselleni, ja minun pitää pitää valmistella myös tallennusvälineistö. 

Tallennusvälineistö tarkoittaa videokameraa ja ääninauhuria, jotka pitää tsekata aina ennen laulatushetkeä, että ne ovat kunnossa. Tallennuksen jälkeen data pitää ajaa koneelle ja sitä ei saa säilyttää muualla kuin yliopiston tietoturvallisilla asemilla, joten heti kunkin muisteluryhmän eli laulutuokion jälkeen tulen yliopistolle ja vien videot ja äänitteet koneelle ja käyn ne läpi tarkastaen, että kaikki kuva ja ääni on tullut talteen. Vasta varmistuksen jälkeen voin poistaa nämä kamerasta ja nauhurista. Yhdestä laulukerrasta tulee videota noin 50-70 minuuttia. Noin tunnin videon ja äänitteiden läpikäymiseen (= alustavasti litteroin eli kirjoitan puhetta auki samalla) kuluu noin 2-3 tuntia. Torstaisin minulla on ollut kaksi ryhmää päiväsaikaan, joten niiden jälkeen videoiden ja äänitallenteiden läpikäymiseen menee 5-6 tuntia. Kun olen yliopistolla laulatttamisen jälkeen noin neljän maissa, pääsen lähtemään kotiin joskus 22 pintaan. Onneksi tutkijan työaika on liukuva, ja voin olla aamupäivän vapailla...

Laulukertoja / muistelyryhmän tapaamisia on kunkin ryhmän kanssa 8. Ryhmiä on nyt 3, eli videomateriaalia minulle kertyy noin 8 x 3 x 60 min = 1440 minuuttia = 24 tuntia... näiden ryhmien lisäksi tarvitsen vielä 2-3 ryhmää Suomesta ja yhden ryhmän Ruotsista. Voi sitä työtuntien määrää, kun käyn materiaalia läpi ... :D Arviolta yhtä videota / äänitettä pitää käydä läpi noin 4-5 kertaa, jotta saa havaittua kaiken mielenkiintoisen... Itsepähän tähän hommaan ryhdyin! Onneksi materiaali on mielenkiintoista ja itse laulattaminen tosi mukavaa.

Yksi tärkeimmistä työvälineistäni: ajan koululaulukirjat.

Tähän mennessä olemme ensimmäisen ryhmän kanssa ehtineet käydä lauluja seuraavista teemoista: Luonto ja vuodenajat, Koti ja koulu, Pyhäkoulu, uskonto ja virret, Leikki, urheilu ja reppailu + lastenlevyt, Isänmaalliset laulut ja huomenna käymme Äitienpäivän ja koulujen juhlien lauluja sekä maakuntalauluja. Suuri osa lauluista on todella kauniita ja voisin itse ihan hyvin käyttää niitä, jos olisin nykykoulussa opettajana. Mutta joukossa on myös helmiä, jotka ovat tämän päivän lapselle / nuorelle hyvin vieraasta maailmasta; kuitenkin tuon ajan lapselle arkea ja tuiki tuttuja lauluja.

Tässä muutama "suosikkini" eri lauluteemoista:

Tuolloin vietettiin joka syksy raittiusviikkoa, ja laulukirjoista löytyy monta eri raittiuteen liittyvää laulua. Näistä Nuorten Raittiuslaulu (säv. Otto Kotilainen, san. Linda Kunnas) esiintyy jokaisessa sen ajan yleisesti käytössä olleesta laulukirjasta. YouTubesta löytyvällä Arto Pippurin aihekanavalla on myös huvittava tarina Turmiolan Tommista liittyen kyseiseen lauluun... Kanavalla on myös monta muuta ajalta tuttua laulua!

Nuorten raittiuslaulu

Isänmaallisuus korostuu luonnollisesti ajan lauluissa. Sodasta on juuri päästy, mutta sota-aika vaikutti vielä pitkään jälleenrakennusajalla "venäjänpelkona" ja pula-aikana. Elintarvikkeita ja tavaroita säännösteltiin, eikä kukaan välttynyt kirjaimellisesti Suomen jälleenrakentamiselta ja nostamiselta sodan raunioista. Vielä 1950-luvun loppupuolella on laulettu hyvin isänmaallisia lauluja, vaikka osa uudesta opettajakunnasta niitä ei ehkä enää laulattanutkaan. Näistä ajan lauluista löytyy kaksi erityistä "helmeä", joista toinen on Sibeliuksen säveltämä Ateenalaisten laulu (san. Viktor Rydberg, suom. Eino Leino) ja toinen Hakkapeliittain marssi, jonka sävelmä on suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisen sodan 1618-1648 ajalta. Sanat tähän on myöhemmin tehnyt Sakari Topelius ja sen on suomentanut Yrjö Veijola. Kummatkin laulut löytyvät niin ikään kaikista jälleenrakennusajan koululaulukirjasta, ja näitä myös osataan...

Ateenalaisten laulu (esitt. Polyteknikkojen kuoro & Kaartin soittokunta)

Hakkapeliittain marssi (Tuntematon mieskuoro ja soittokunta)

Retkeilyyn, reippailuun ja talven lasketteluun liittyviä lauluja on myös todella paljon. Viitateen edelliseen teemaan, Suksimiesten laulu (säv. Karl Collan, san. Suonio) liittyy mielestäni vahvasti isänmaan puolustamiseen, vaikka se onkin hiihtämiseen liittyvä laulu. Tätä ovat toivoneet myös naiset. Lauluissa on hyvin vahvaa sukupuolirooleihin jakamista: tytöt ja pojat ovat erilaisia ja touhuavat eri asioita, ainakin laulujen mukaan. Esimerkiksi laulussa "Laskiaisena" (säv. P. J. Hannikainen, san. Olli Vuorinen) sanotaan, että

"Pojat, joutuin, kelkat, sukset temmaiskaa --- vaaroissapa pojan luonne kestäväksi karkaistaan" ja "Tyttösille täss' on oiva kelkkatie! Liian jyrkkä, liian loiva ei se lie! --- Ällös pikku Elli pelkää, vaaraa täss' ei laisinkaan." 

Suksimiesten laulu löytyy vanhan Parlophon-kvartetin laulamana vuodelta 1929. 

Miltä sinusta tuntuisi laulaa tällaista materiaalia? Tätä selvitän, ja olen saanut jo nyt monenlaisia lauluihin liittyviä muisteluja, enkä malta, että pääsen jossakin vaiheessa kirjoittamaan ensimmäisen artikkelini aiheesta. Vaikka väitöskirjani onkin monografia (yksi kirja), aion silti kirjoittaa aiheeseen liittyviä artikkeleja väitöskirjatyöskentelyn aikana. 

Toinen lauluissa vahvana esiintyvä teema on hengellisyys / kristinusko, mutta siitä voisi kirjoittaa oman postauksensa.

Työpisteen seinälle päässeet pari korttia.

Ai niin, ja tärkein työskentelyyn liittyvä seikka on se, että olen saanut lisää apurahaa työskentelyyn. Joku on kysynyt, että mitä sillä apurahalla oikein tehdään... No, se on minun palkkani. :) Mutta joka tapauksessa tutkimukselleni on rahoitusta ainakin joulukuun 2020 loppuun asti. Heinäkuussa matkustan  kansainvälisen koulutuksen historian seuran konferenssiin Portugaliin, ja tähän olen myös saanut yhden kohtalaisen matka-apurahan. Mukava tehdä työtä, kun huomaa, että joku muukin uskoo tämän työn tärkeyteen kuin minä ja ohjaajani!

Annika